Ennen Svendborg Trykin nimellä tunnettu yritys, joka kuului Fynske Medierille (nyk. Jysk Fynske Medier), on nyt nimeltään Step.
Step perustettiin syyskuussa 2016, kun Jysk Fynske Medier osti muun muassa mainostoimiston, brokeryrityksen ja sisätilamarkkinointiyrityksen. Sanomalehtituotantoa lukuun ottamatta kaikki toiminnot siirrettiin Stepiin, joka nykyisin koostuu kuudesta osastosta: muun muassa tuotannosta, jota harjoitetaan kirjapainossa Svedborgissa sekä kilpienvalmistamossa Odensessa.
Jan Scheby Olsen on tuotanto-osaston tuotanto- ja logistiikkapäällikkö – tähän osastoon on viime vuosina tehty mittavia investointeja.
StitchLiner: oivallinen päätös.
Kävin kirjapainossa viimeksi kahdeksan vuotta sitten, koska silloin oli juuri asennettu kaksi uutta Heidelberger-painokonetta. Ne seisovat yhä tuotantohallissa, mutta sittemmin niitä on täydennetty uudella iGen-digitaalipainokoneella, joka korvaa vanhemman, integroidulla jälkikäsittelyllä varustetun iGen-koneen. Uuden investoinnin kautta haluttiin parantaa joustavuutta. Siksi hankittiin samalla kertaa myös Horizon StitchLiner 5500.
– Jo silloin, kun päätimme investoida sarjanitomakoneratkaisuun ja valitsimme StichLinerin, minulle oli selvää, että päätös olisi paras pitkiin aikoihin. Ja niin se olikin, Jan Scheby Olsen sanoo.
StitchLinerissa keräily, taittaminen, nidonta ja leikkaaminen yhdistyvät yhdeksi ainoaksi täysautomaattiseksi tuotantoprosessiksi, mikä vaatii huomattavasti vähemmän resursseja. Yhä useammat tilaukset toteutetaan Stepissä tätä ratkaisua käyttäen, mikä parantaa tuottavuutta ja tuotannon tehokkuutta.
– StitchLiner on nopea ja toimii lähes itsestään. Se sopii täydellisesti tuotantoomme, Jan Scheby Olsen kertoo.
Uusi sidontalinja vähentää ulkoistamistarvetta.
Jotta mahdollisimman suuri määrä tilauksia pystytään käsittelemään talon sisällä, yritys on investoinut lisäksi Horizonin sidontalinjaan, CABS-4000S-järjestelmään, jossa on 12 latausasemaa. Tilaa olisi vielä kuudelle asemalle – laajennuspotentiaalia siis on.
Ennen kuin uusi, täysautomaattinen sidontalinja asennettiin, Stepillä ei ollut mitään kokemusta liimasidonnasta. Mutta käyttöönotto, käsittely ja tuotanto ovat sujuneet ongelmitta. Ennen tilaukset teetettiin ulkopuolisilla, nykyisin niin pienpainokset kuin yli 100 000 kappaleen tilauksetkin tuotetaan itse, jos se vain on mielekästä suhteessa tuotantoon. Erittäin suuret painokset voivat viedä aikaa, koska tuotos on enimmillään 4 000 kappaletta tunnissa.
– Sidontalinja täyttää odotukset. Sen sijaan, että antaisimme paljon tilauksia ulkopuolisten hoidettavaksi, teemme nyt suurimman osan täällä kirjapainossa itse, etenkin pehmeäkantiset, jotka muodostavat ison osan tuotannostamme. Lisäksi olemme investoineet Horizonin B1-taittokoneeseen sekä laminointikoneeseen, Jan Scheby Olsen selostaa.
Horizonin Frank Mailind keskustelee Stepin tuotantohallissa Jan Scheby Olsenin kanssa.
– Horizon täyttää markkinaraon, joka jää pienempien toimistovarusteiden ja suurten, raskaiden perinteisten varusteiden väliin, tuumii Horizonin Frank Mailind, joka myös vieraili Stepissä. Esimerkiksi sidontalinjan kolmiteräleikkuri edustaa tekniikan nykytasoa: se säätyy täysautomaattisesti ja toimii ilman matriiseja. Näin kuntoonlaitto käy huomattavasti rivakammin kuin perinteisten varusteiden osalta
Kehitystä yhdessä asiakkaiden kanssa.
Step kehittyy yhdessä asiakkaidensa kanssa, ja investoinnit heijastelevat asiakkaan tarpeista lähtevää strategiaa.
Esimerkki tästä yhteisestä kehityksestä on verkkotilausjärjestelmä, joka soveltuu erityisesti Tanskan teknillisen yliopiston (DTU) väitöskirjantekijöiden tarpeisiin. Tohtorikokelaat voivat antaa väitöskirjansa painoon verkossa olevia painomalleja käyttäen. Järjestelmä on todellinen menestys, ja nykyisin väitöskirjoja painetaan runsaasti tällä tavalla.
Kirjoja tuotetaan paljon. Useimmiten painokset ovat pieniä, mutta varsin suuristakin painoksista selvitään talon sisällä.
– Me emme torju mitään tilauksia, emme varsinkaan isoja. Mutta toisinaan tarvitsemme alihankkijoita, jos omat kapasiteettimme eivät riitä tai jos tuotanto ei sovi profiiliimme, Jan Scheby Olsen sanoo.
Digitaalinen tuotanto muodostaa yli 10 prosenttia.
Suuri osa tuotannosta toteutetaan yhä offset-menetelmällä. Mutta digitaalinen tuotanto muodostaa jo yli 10 prosenttia ja lähestyy 15 prosentin rajaa. Se merkitsee, että nyt on laadittava kaksi ympäristötasetta.
– Jatkamme markkinoiden kehityksen seuraamista ja asiakkaidemme tarpeisiin vastaavan strategian noudattamista. Näin sanoin Jan Scheby päättää keskustelumme.
Teksti (tanskankielinen alkuteksti) ja kuvat: Lis Lykke, Print og Medier
Tammikuu 2018