Kävijät kaikkialta Saksasta, Itävallasta ja Unkarista noudattivat kutsua Horizon Academyyn saadakseen tietoa keskeytymättömistä tuotantoprosesseista ja painotuotteiden jälkikäsittelyn tulevaisuudesta kaksipäiväisessä FINISHING FIRST -tapahtumass.
Horizonin marraskuussa järjestämään ensimmäiseen FINISHING FIRST -tapahtumaan saapui yli 150 vierasta. Viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty tapahtuma oli suunnattu nimenomaan huomispäivän liiketoimintamalleista kiinnostuneille painoalan yrittäjille. Esitelmien, keskusteluiden ja teknologiaesittelyiden keskipisteessä olivat pitkälti integroidut tuotannon työnkulut, joissa painotuotteiden jälkikäsittelyllä on keskeinen rooli. Lisäksi Horizon esitteli tapahtumassa ensi kertaa uuden StitchLiner Mark III -koneen: Tämä uusi satulanidottujen esitteiden tuotantoon suunniteltu ratkaisu ihastutti ammattiyleisöä ennennäkemättömällä automatisointiasteellaan ja myytiin suoraan tapahtumassa ensimmäisen kerran.
”Osanottajilta saamamme erittäin myönteinen palaute vahvisti, että FINISHING FIRST -tapahtuma on juuri oikeanlainen sekoitus tietotaidon vaihtoa, alan toimijoiden kokemustenvaihtoa sekä johtavaa teknologiaa konkreettisessa muodossa”, kertoo Rainer Börgerding, Horizon GmbH:n toimitusjohtaja. ”Tavoitteenamme oli osoittaa integroidun ja automatisoidun tuotannon tarjoamat mahdollisuudet ja antaa osanottajille uusia liiketoimintamallien virikkeitä – ja onnistuimmekin siinä, kuten monet vierailijat meille vakuuttivat tapahtuman aikana.”
StitchLiner Mark III -sarjanitomakoneen ensiesittely.
Horizon Academyn näyttelytiloissa esiteltiin livenä painotuotteiden jälkikäsittelyn uusimpia teknologioita, kuten esimerkiksi muunneltava kirjojen ja esitteiden tuotanto Smart Finishing -ratkaisujen avulla sekä ensimmäisen kerran myös uusi StitchLiner Mark III. Tämä alusta alkaen uudelleen kehitetty äärimmäisen tehokas järjestelmä satulanidottujen esitteiden teolliseen tuotantoon on alansa ehdotonta teknologista huippua automaation, tuotelaadun ja jatkuvan käytön toimintavarmuuden suhteen.
”StitchLiner Mark III oli epäilemättä FINISHING FIRST -tapahtuman tähti. Monet vierailijat käyttivät hyväkseen tilaisuutta tutustua yksityiskohtaisesti tähän sarjanitomisen uuteen evoluutioasteeseen”, sanoo Rainer Börgerding. ”Erityisen suuren vaikutuksen kävijöihin teki järjestelmän äärimmäisen pitkälle viety automaatioaste, jonka ansiosta varustusaikoja pystytään lyhentämään entisestäänkin myös muuttuvien tuotteiden kohdalla.” Toinen suuri käytännön etu on mahdollisuus hienosäätää kaikkia järjestelmän parametreja tuotannon aikana, tästä kaikki painoalan yrittäjät olivat yhtä mieltä.
Finishing First: Suunnitteilla säännöllinen tapahtuma.
Verkostoidun painotuotannon teknologioiden ja projektien jatkuva edelleen kehittäminen vaatii kaikkien asianosaisten keskinäistä vuorovaikutusta. ”Horizon Academy avattiin viime syksynä ja olemme asettaneet tavoitteeksemme kehittää siitä todellisen innovatiivisen painotuotteiden jälkikäsittelyn keskuksen. Jo ensimmäisenä vuotena tiloissamme kävi yli 1 000 vierailijaa eri puolilta Eurooppaa, joten alku on lupaava. Tämä vahvistaa meitä aikomuksessamme jatkaa valmistajien ja painoalan palveluntarjoajien välistä vuorovaikutusta säännöllisten FINISHING FIRST -tapahtumien muodossa“, sanoo Rainer Börgerding. ”Horizon tulee myös tulevaisuudessa pitämään huolta siitä, että tapahtumilla on selkeät, käytännönläheiset aihepiirinsä osanottajien saaman hyödyn maksimoimiseksi.”
Marraskuu 2016